Näyttää pahasti siltä että meidän karvaturriarmeija saa yhden jäsenen lisää. Jannu on taas jotenkin ihmeen kaupalla löytänyt kotia vailla olevan koiran. Miksei koskaan kissaa? Ehkä sellaiseen pitäisi panostaa itse eli mennä kyselemään löytöeläintalolta että olisiko meidän perhe sopiva kissalliseksi perheeksi. Löytöeläintalolta saa kyllä vain kissoja sisäkäyttöön ja minä en voi täysin vakuuttaa ettei sellainen ovela eläin aika useinkin löytäisi tiensä ulos. Sitä ei vain saa hakuprosessissa kertoa. No joo, en minä kissaa ole hankkimassa. Ja varmaan tällä kylällä jonkun "navettakatti" saa pentuja naapurin "sikalakissan" kanssa. Niistä varmaan riittäisi yksi meidän perheelle. Sellaisia kun ei taas saisi ottaa koska kissojen sattumanvarainen lisääntyminen pitäisi estää ja kaikki maatiaiset pitäisi leikata. Toisekseen kaikki kissat pitäisi saada sisälle tai naruun ettei ne aiheuta harmeja naapureille. Minulla ei siis todellakaan ole mitään naapurin kissoja vastaan, niitä ei kyllä ole mutta aina jostain kulkeutuu kisuja pihapiiriin. Ei niitä näe kuin joskus ikkunasta ja talvella jäljistä (ei se ilveskään ole).

Niin koira, tämä (ei koira vaan aviomies) tulee sisällä yrittäen näyttää mahdollisimman lutuselta ja kysyi että voisiko meillä tulle toinen koira. No vittu joo, tietenkin… Yhdessä narussa koira, toisessa kädessä toinen ja jollain pitäisi vielä rattaita työntää ja roikkua tuon Leevin hupussa ettei se juokse auton alle. Onneksi täällä kulkee vähän autoja ja Leevi alkaa jo pystyä hillitsemään halunsa juoksennella sinne tänne ja keskelle tietä. Jannu esitteli että tällä kertaa koira olisi kahden hyvin näyttelyssä menestyneen koiran jälkeläinen… (pieni taiteellinen tauko, minä jo ehdin miettiä näyttelyjä ja rotuyhdistyksiä)… nämä koirat eivät vain olleet samaa rotua. Toinen oli miehen mukana perheeseen tullut rotu, miehinen otus ja toinen oli vaimon mukana tullut vähän "hienostuneempi" rotu… Ja kuinka ollakaan rouvan herra oli vieraillut herran rouvan luona juoksuaikana, salaa. Siinä vaiheessa kun "virhe" havaittiin niin oli myöhäistä keskeyttää raskautta. Niinpä maailmaan pullahti kolme rotikka-vinttikoiraa. Ja tämä meille tulossa oleva versio on se minkä perhe piti itse kun halusi nähdä millainen tästä hienosti risteytetystä "uudesta rodusta" tulee. Sekarotuinen tietenkin ja perhe halusikin satsata niihin oikeisiin rotukoiriinsa ja nyt tämä vajaan vuoden ikäinen teini olisi tulossa meille.

Ja mikä on päätös, voi luoja, kaikki sen tietää. Meillä on pian uusi koira. Mitenköhän tuo Taro ottaa vastaan tämän uuden kaverin? Antaa varmaan ensin turpaan ja kyselee sitten että oltaisko kavereita jos sinä tottelet minua. Jos uudessa tulokkaassa on tarpeeksi vinttikoiraa niin se juoksee karkuun kun taas ehkä se rotikkapuoli voi panna vastaan meidän pystykorvamixille. Joo, ei saa stereotypisoida, ei rottweiler ole mikään väkivaltainen rotu eikä kaikki vinttikoirat ole nopeita juoksijoita. No meillä ei kuitenkaan pääse tulemaan mitään uusia sekoituksia koska Taro on kastroitu. Että joo, tervetuloa vaan???

Nyt pitää kipittää katsomaan Pelastajia Subbarilta!