Minulle iski eilen alkuillasta aivan valtava päänsärky enkä oikein voinut lääkitä sitä kunnon aineilla (esim. ibuprofeiini) koska olen raskaana. Minun oli pakko evätä Pojalta kavereille meno ja määrätä hänet olemaan nappuloiden kanssa. Minä olin niin kipeä että en jaksanut niiden viliskanttien melskettä ja toisekseen olin aika ärtyinen. Yritin nukkua mutta eihän siitä minulla tule mitään "keskellä" päivää. Ei siinä jaksanut lukea tai katsella telkkaa, kuuntelin musiikkia… Adiemusta ja Enyaa. Leevi toi minulle sänkyyn lempilelunsa, poliisiauton. Se oli aika ihanaa, varsinkin kun hän oli aamulla kutsunut minua taas paskakasaksi. Olin häntä vähän siitä rankaissut ja siitähän Leevi sai enemmän pontta sille että äiti on maailman ikävin ihminen. No oli miten oli niin oli aika hellyttävää kun poika kiipesi sänkyyni auton kanssa ja sanoi tuovansa sen minulle, jotta minulla ei olisi niin tylsää. Tuollaisina hetkinä tajuaa että lapset on siunaus vaikka niiden kanssa tuleekin otettua yhteen välillä. Lapset tekivät myös yhdessä minulle iltapalaa. Poika kantoi kylmiä kääreitä otsalleni. Makoilin sängyssäni kuin herran kukkarossa. Nappulat menivät myös nukkumaan kun Poika kerran sanoi että iltapesut ja sitten sänkyyn. Ei mitään rutinoita, kiukuttelua, sängystä ylös hyppelyä. Ehkä pitäisi sairastaa useammin. Olin kyllä ajatellut laittaa lapset itse nukkumaan mutta Poika halusi kokeilla. Tunsin syvää syyllisyyttä maatessani sängyssä kun teinipoika pyörittää taloutta. Mikä äiti se sellainen on??? Nukahdin joskus puolen kymmenen aikaan ja aamulla heräsin ilman päänsärkyä. Ihana tunne… Ihana olla taas Nappuloiden kanssa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />