Meille tulee taas uusi vauva helmi-maaliskuun vaihteessa. Kerroimme lapsille että meille tulee uusi vauva. Leevi totesi siihen että hänestä tulee sitten varmaan Iso-isoveli. Ainakin nyt on kovin ylpeä siitä että meille tulee uusi vauva ja hän saa olla ISOveli. Nyytiä asia ei oikeastaan erityisesti kiinnosta. Äitin masussa nyt on joku katkarapu (kukahan sille meni sanomaan että sikiö muistutti aikoinaan lähinnä kuorittua katkarapua) eikä hän tykkää katkaravuista (ei ole kyllä edes sellaisia syönyt mutta on sentään nähnyt). Poika taas pelkää että rääpäle rääkyy kaikki yöt.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tietenkin alkaa taas "kauhistuttaa" se kuinka tässä alkaa paisumaan muodottomaksi. Minä en tykkää lihoa! Lievä ahdistus ryykäsee heti päälle kun huomaa ettei nappi menekkään housuissa kiinni. Mutta mitään ei voi, ei voi enää vain paisua entistä suuremmaksi. Joskus sitä pääsee palaamaan omiin mittoihinsa mutta nyt edessä on kasvua. Ekan lapsen kohdalle luulin että inhoni raskauteen liittyvään normaaliin "lihomiseen" johtui siitä että lapsi ei ollut harkittu hankinta. Mutta ei vuodet tätä miksikään muuta. Aina sitä luulee että voi tajuta päässään ettei tämä ole vakavaa mutta silti kun housut ensimmäisen kerran kiristi, ajattelin että joku nyt, please, ei vielä.

Mutta taas se on edessä. Minä olen niin kamalan ristiriitainen ihminen ja vinkumassa joka jutusta. Totuus on se että lasta (biologista jälkeläistä) ei voi saa "lihomatta" jossei sitten käytä vuokrakohtua mutta se on harvinaista. Toisaalta lapsen kasvaminen sisälläni on upea ja sinänsä ainutkertainen kokemus. En minä tästä luopuisi, kuhan kaikki vaan menisi hyvin.