Voi kuinka tuo aurinko nyt tuolla taivaalla paisteleekin komiasti. Huomaa heti että ikkunat on samperin likaiset ja ne pitää pestä. Ei muuta kuin pelit ja vehkeet kasaan ja ikkunoiden kimppuun. Siinä oli lastaa, paperia, sientä, rättiä, ikkunanpesuainetta, säämiskää ja pari vatia. En tiedä mitä myrkkyä ne tuohon ikkunanpesuaineeseen on pannut mutta se pisti taas yskittämään ja aivastuttumaan. Joka vuosi sanon etten tuollaisiin myrkkyihin sorru mutta… sillä tulee niin kirkkaat ikkunat. Tulee varmaan muutenkin mutta hitto olen mainonnan uhri. En minä nyt kerralla jaksanut pestä kuin olsun ja työhuoneen ikkunat. Jatkuu sitten jonain toisena päivänä kun arska taas paistaa ja minä olen innokkaalla tuulella.      

 

449745.jpg

 

Maata näkyvissä, sanoisin. Lumipeite hupenee uhkaavaa tahtia. Mutta sääprofeetta Ahti Rantanen on sanonut että uusi talvi (3. talvi) tulee vielä joten sitä odotellessa voi vielä parannella suksien voitelua ja teroitella luistimia. Eipä minulla juuri tällä hetkellä ole muuta tähdellistä raportoitavaa Päijät-Hämeestä… Veeti voi hyvin, syö ja kasvaa. Ihanaa. Menen laittamaan meille vähän ruokaa ja sitten menen lasten kanssa ulos (leikkimään kuraleikkejä).    

 

P.S. Hitto, kymmenentuhannen kävijän raja on mennyt ihan huomaamatta rikki. Joku täällä on varmaan joskus käynytkin.... Hyvää päivää vain kaikille!