Kyllä sitä tuli tänään katseltua sitä urheilua töllöstä. Kun tuli tuo naisten parisprintin finaali niin kokosin katraani kokoon sohvalle. Mikäs siinä oli oleillessa kun lapset olivat kainalossa ja koira makasi jaloissa. Selitin siinä sitten koko ajan lapsille että kaikenlaista… kuten miksi hiihdetään, mikä on maailmanmestaruus, missä on Ruotsi, Norja, Venäjä, Saksa jne, mikä on naapurimaa, missä oikein on itä, missä länsi… kuka on Virpi, missä on Suomi? Kysymyksiä oli kaikenlaisia. Ihmeellisesti lapset jaksoivat katsoa kisaa kun sitä sopivalla tavalla heille selitti ja väritti. Yhdistetyn sprinttiä kanssani oli enää katsomassa Nyyti, Leevi leikki lattialla traktoreilla. Lupasin lapsille ja koiralle että kun jässikät ovat tulleet maaliin ja saaneet mitskut kaulaansa niin tämä meidän perhe voi mennä ulos. Leevi halusi välttämättä hiihtää. Sitten hän hitaasti into kasvoilla paistaen hiihti pienen matkan pihallamme ja tuuletti hihkuen ja kertoi olevansa Virpi. Nyyti oli vielä lähelläni ja totesi ettei Leevi voi olla Virpi kun Leevi ei ole tyttö. Meinasi tulla pieni riita mutta siitä selvittiin kun sovittiin että Leevi voi olla Hannu joka se hyppäsi että hiihti ja voitti myös. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mutta kyllä oli jänskää kun tämän päivän kisat olivat ratkaisuhetkillä. Pelkäsin ettei Virpi pysty parhaimpaansa selkänsä takia. Jännitin kuinka Riitta-Liisa pysyy muiden matkassa. Epäilin että Kircheisen jaksaa hiihtää koko matkan niin ettei Hannu saa häntä kiinni. Mutta tänään oli meidän vuoromme saada kultaa ja kunniaa… hyvä mieli ja iloita.