Jätimme lapsemme Jannun vanhemmille ja hiivimme pääsiäisyönmessuun. Kuten jo kerroin Jannu on lähtöisin ateistiperheestä, joten kirkkoon meno ei siinä perheessä ole kovin suuressa suosiossa. Jannun isä kuitenkin uskoo siihen, että jokaisella on oikeus toimia oman uskonnollisen vakaumuksen perusteella, jos ei siitä ole haittaa yhteiskunnalla, ihmisille ja yksilölle itselleen. Minun eräs huono vaikutus Jannuun on juuri se, että Jannu liittyi kirkkoon. En tiedä vielä täysin miksi. Hän liittyi yhtäkkiä kirkkoon ennen ensimmäisen lapsemme syntymää. Jumalaan hän ei myönnä uskovansa, mutta hiljaisen, jossain olevan tiedostaminen tuntui Jannusta hyvältä sen jälkeen kun ensimmäinen lapsemme kuoli. Jannulla oli joku jota syyttää, joku joka ei yrittänyt väittää vastaan. Minulle Jumalasta ei ollut mitään hyötyä lapsemme kuoleman jälkeen. Minulle ei silloin ollut Jumalaa, oli vain minä ja maailmani. Ei ollut kipua, ei väsymystä, oli vain halu olla täydellinen, halu juosta. Ja sitten se kaikki kaatui…

Tunsin syvää rakkautta miestäni, Jannua, kohtaan kävellessämme kadulla kohden kirkkoa. Hän on valtavan upea ihminen. Minulla on suuri onni saada elää hänen kanssa. Kuiskasin sen hänelle ja hän halasi minua. Sillä hetkellä liittomme tuntui vahvalta.