Tilanne on se ettei sitä oikeain osaa sanoiksi pukea miten hienolta tuntui olla eilen Isku-areenalla kun yli neljätuhatta ihmistä osoittaa seisaaltaan taputtaen kunnioitusta omaa joukkuettaan kohtaan. Ja virallisen tiedon mukaan "salissa" oli vain 4812 katsojaa mutta jokainen paikalla ollut, jonka kanssa olen puhunut on sitä mieltä ettei sitä "puuttuvaa"  250 olisi saatu tungettua halliin edes osaavan sisääntyöntäjän avulla. Halli oli silmämääräisesti arvioiden täysi ja väki eli lahtelaisyleisöksi hyvin mukana pelissä mutta ei se kelpaa tosi-kannattajille. Me tavalliset katsojat ollaan tylsiä, huonoja, hiljaisia, emme kannusta joukkuettamme. Mutta minä en rupea läpyttelemään käsiäni sen merkiksi että vihaan TPS:ää tai Turkua koska en se ei ole totta. En myöskään ala koskaan huutaa nuijaa tuomarille. Enkä saamari myöskään laula urheilua katsellessani. Mutta totuus on että siinä osassa katsomoa missä minä olin niin tapatukset alkoivat kun Pelicans sai hyvän hyökkäyksen aikaan. Myös hyville puruille ja torjunnoille taputettiin. Sen enempää ei vaan voi meiltä hämäläisiltä, suomalaisilta vaatia. Vihelletään kun vastustaja lyö pitkän kiekon ja taputetaan kun oma joukkue tekee saman…

 

 

Peli itsessään oli hermoja raastava. Eka erä nyt meni siinä. Pelicans hallitsi, teki lopussa maalin. No toinen erä, Tps alkoi pääsemään kiinni peliin  mutta Pelicans rankaisi ylivoimalla. Kolmas erä, se oli aivan kamalaa. Pelicans- pelaajat olivat koko ajan potkun-pari tepsinpelaajia perässä. Peli pyöri lähinnä Pelicans-päädyssä. Ja TPS onnistui tekemään kavennuksen ja sitten se piina vasta alkoi. Syke oli varmaan ihan hupuissa. Kädet hikosivat, sydän pamppaili. Puristelin kaulaliinaani, vedin sen välillä silmilleni. Ja peli vain pyöri Antti Niemen ympärillä. Viimeisen viiden minuutin aikana siirryin jopa rukoilemaan. En edes ollut huomannut että Hurme oli lähtenyt pois maalilta kun yhtäkkiä kiekko olikin tyhjässä maalissa ja halli repesi, ihmiset taputtivat seisaaltaan, palloja lenteli. Se oli siinä, me olemme jatkossa. Elämä on niin ihanaa…

 

 

Ja mitä tulee niiden pallojen ja muiden uimalelujen heittelyyn kentälle kesken pelin niin ymmärrän sen täysin. Sillä hetkellä kun Jantunen teki maalin niin kaikki se vuosien rämpiminen purkautui spontaanina  toimintana. Enkä usko että kenenkään elämä nyt siitä meni todella oikeasti pilalle että meni pari minuuttia kun kenttää siivottiin ja päästiin pelailemaan ne viimeiset 20 sekuntia. Ja "rantaleluja" löytyi sitten vielä toiseenkin invaasioon kun loppusummeri soi. Uimarenkaiden edustus oli aika huonoa…

 

 

Ja tästä alkaa sitten valmistautuminen kohden Kärppien kohtaamista ( ja varsinaisia pleijareita). Tämä juttu mistä me nyt päästiin jatkoon oli (vain) säälipleijarit, play-off-karsinta, esipleijarit jne... Ja tosi pelit on vasta edessä. Mutta meille tämä oli upeinta mitä joukkueemme on voinut vuosiin meille tarjota. Minulle ottelusarjasta jatkoon pääsy ei ollut pikkujuttu. WE ARE THE WINNERS!