Jannu on ollut tänään lasten kanssa retkellä ja minä olen "hummaillut" kotona. Olen nimittäin katsellut Ylen elävän arkiston filmejä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aloitin urakkani vuoden 1954 Suomi-Ruotsi maaottelulla, jonka Suomi voitti. Siihen aikaan kisassa oli mukana vain miehet. Moukarikaaret olivat vain 50 metrin luokkaa. Ruotsalaiset ottivat kaksoisvoiton keihäässä. Nykyään ruotsalaiset heittävät edelleen samanlaisia kaaria mutta suomalaiset osaavat heittää jo 10 metriä pidemmälle.

  

Jatkoin päivääni asioilla jotka tapahtuivat elin aikanani, jutuilla jotka muistan. Katselin muutaman Myyrmanniklipin. Lahden 2001 tapahtumista on vielä kai liian tuoreet muistot, parantumattomat haavat ja niitä en jaksanut katsella vaikka yritinkin. Estonia oli oman aikansa suuruutinen ja koskettaa vieläkin. Jatkoin siitä sitten vähän kepeämpään aiheeseen, Rustin lentoon Punaiselle torille. Lopettelin arkistokierrokseni Mikkelin pantivankidraamaan.

 

Tuossa olikin sitten materiaalia päivän ratoksi.