Minä  putosin tänään jäihin. Oikei, se ei ollut mikään kiva juttu. Oma mokahan se sinänsä oli, fiksut osaa varoa pahoja paikkoja mutta toisaalta en voinut tietää että siinä kohden oli joku purkuputki. Olin ollut ihan vain kävelyllä ja kun ei tuonne jäälle ole paljon päässyt tänä talvena niin päätin oikaista jään poikki. Monet muutkin olivat kävelleet jäällä mutta sillä hetkellä paikalla ei näyttänyt olevan edes yhtään pilkkijää. Ei jäällä ollut paljon lunta, siellä oli hyvä kävellä ja ottaa pieniä spurtteja. Olin tulossa pois jäältä kun aivan yhtäkkiä kuului pieni rusaus ja jää petti altani. Ensin ajattelin että minun on pakko päästä ylös koska minulla on kolme lasta jotka tarvitsevat äitiä. En hetkeäkään ajatellut että minun pitäisi selvitä koska masuasukkaan pitäisi selvitä elämään. Sillä hetkellä koko vatsasta oli vain harmia. Ei ole helppoa yrittää rämpiä jäälle kun edessä on valtava pallo. Kyllä siinä paniikissa kesti hetken tajuta että jos laitan jalkani suoraksi ja lakkaan yrittämästä pysyä pinnalla niin jalkani yltävät pohjaan. Niinpä puskin selkä edellä eteenpäin ja sain rikottua vähän kerrassaan jäätä. En ollut vielä ihan itse päässyt avannosta ylös kun apua saapui. Erään nuoren isännän poika oli kuullut avunhuutoni ja hälyttänyt isänsä paikalle. Pääsin onnellisesti maihin, nuori isäntä veti minut ylös avannostani ja kietoi huopaan. Huopa oli riivitty auton takapenkiltä missä se oli ollut koirien alla eikä huovan likaisuus ja karvaisuus siinä vaiheessa haitannut tippaakaan. Isäntä vei minut kotiinsa ja hänen vaimonsa antoi minulle vaihtovaatteet. Soitimme Jannun hakemaan minut. Kun Jannu tuli syöksyin hänen kaulaansa tunnekuohun vallassa . <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kyllä sitä hetken oli miettinyt ettei ehkä koskaan pääse ylös. Enkä ole aivan varma koska uskallan seuraavan kerran mennä jäälle. Kyllä tästä jäi sellaiset haavat jonnekin sisimpään. Pitää käydä myös palauttamassa nuo vaatteet perheelle. Siinä kun olin kylmissäni heidän tuvassaan sovittiin että voisimme esitellä poikamme toisillemme vaikkakin tuo toisen perheen poika on jonkun verran Leeviä vanhempi. Jannu sanoi että kyllä vaimolla on tavat tutustua paikallisiin. Mutta myönnän suoraan että EN olisi halunnut että tuota episodia olisi koskaan tapahtunut. Olen kyllä kerran aiemmin pudonnut jäihin mutta se oli n. 100 metrin päässä paikasta jossa olin kyläilemässä ja vain pieni lampi, vettä oli juuri ja juuri vyötärööni asti. Siitä ei jäänyt pahoja muistoja. Tänään, luulin hetken olevani mennyttä, olin epätoivoinen kun puskin jään läpi kohti rantaa. Enhän minä sinänsä olisi hukkunut mutta kai se ruumiinlämmön laskeminen olisi jossain vaiheessa tehnyt tehtävänsä. Ei saa jäädä pyöriskelemään negatiivisiin tunteisiin vaan nähdä se että selvisin, minulle kävi hyvin. Olen hengissä, terve ja hyvävoimainen.