Minulle soitettiin tänään töistä. En edes osaa ajatella sitä firmaa enää työpaikkani, olen ollut aivan liian kauan poissa. "Pomo" soitti että he tarvitsisivat taas uusia esitteitä ja olisi tosi kiva jos minä voisin tulla tekemään ne kun minulla on kokemusta. Minun sijaiseni tilalle palkattu sijainen ei ollut ihan sen tasoinen kun Pomo olisi toivonut. Hittoako se sitä minulle itkee, en ole menossa takaisin sinne (nyt) vaikka kuinka rukoiltaisiin (niin no, sinänsä ei pidä olla niin ehdoton, kaikenlaista voi sattua). Pientä palkankorotustakin olisi luvassa. Mutta ei raha aja minua takaisin työelämään, Tehyn taistelujenkin jälkeen minä tienaisen töihin mennessä ainakin kaksinkertaisesti sen minkä Tehy ilmoittaa peruspalkaksi sairaanhoitajille. Mutta loppujen lopuksi yksityinen sektori on eri asia kuin julkinen, varmaan sairaanhoitajat tekevät sata kertaa raskaampaa työtä kuin minä tein koskaan. En vain voi sille mitään että yksittäinen yritys oli valmis maksamaan minulle sellaista palkkaa työpanoksestani. No joo, sainpahan kirjoitukseeni mukaan Tehyn työtaistelun. Siinä hötinässä on lähes unohtunut että farmaseutit ovat lakossa.

Olen ottanut oman elämäni hallintaa nyt taas omiin käsiini. Olen laihtunut 1,9 kiloa ja olo on yllättävän elinvoimainen. Vaatteetkaan eivät enää (psyykkisesti) kiristä. Tämän vastapainoksi olen käynyt tällä viikolla KAKSI kertaa syömässä Hesessä kerrosaterian kun se nyt on 4,95 bonuskortilla. Ei minulla nyt ole Hesen bonuskorttia mutta S-bonus ajaa saman asian Prismassa ja Sokoksella. Ostelin myös kaikenlaista, kirjan veljelleni lahjaksi, itselleni Kalevala-korvikset (kuva yllä). Sarja on nimeltään lupaus ja se on tehty  SOK:n 100-vuotisjuhlavuotta varten. Olen aivan hulluna Kalevalakoruihin, pronssisiin sellaisiin. Saan niitä usein myös lahjaksi ja koskaan en kyllästy niihin. Okei, pidän muutenkin koruista, rihkamasta lähinnä. Kullasta en pidä, siitä saan kutinaa ja ihottumaan, hopea on OK. Sukset odottelevat malttamattomina hankia, joita ei ehkä ole taaskaan tulossa ihan heti. Ensi viikolla viilenee mutta kuinka pysyvästi. Jollain tasolla koen häpäiseväni itseni kun sauvakävelen. Hieno harrastus, vika on täällä päässä kun aivoni pitää sitä vain keski-ikäisten naisten lajina ja itse en reilut kolmekymppisenä koe olevani sitä… siis keski-ikäinen. Olen vasta nuori äiti, lapseni ovat alle kouluikäisiä.  No Poika on eri asia mutta hän on omalla tavallaan mahtava.

Täällä on ollut nyt pari päivää sellaista saatanan synkkää ja usvaista. Ei välillä paljon eteensä näe kun sopivasti ryhtyy sokeaksi. Keskellä päivääkin on ollut niin synkeää kuin kyseessä olisi ollut jokin aamun tunti, tuntuu kuin koko päivänä päivä ei olisikaan valjennut. Vielä seitsemältä kun tulimme kaupasta niin satoi vettä mutta pian se muuttui lumeksi ja nyt on puut ja maat valkeana. Kuva pihapuistaimme salamanvalossa on yllä.