Tänään meillä oli pikkujoulut. Halusin järjestää sellaiset etten vain jäisi paitsi pikkujoulujen ihanuudesta. Ehkä viime viikonlopun seikkailuni voi laittaa pikkujoulujen piikkiin. Nyt lauantaina kutsuin lapsellisia ystäviäni viettämään meille pikkujouluja. Kun Jannu kuuli mitä suunnittelin niin hän tyrmistyi. Hän tivasi että miten luulin selviäväni siitä kaikesta. Ja minä tivasin että onko hän muka töissä. Minä olin muistelevani ettei hän ole töissä tänä viikonloppuna. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Ei Jannu missään töissä ollut vaikka kiusoitteli minua sillä.

Kutsuimme muutamia perheellisiä ystäviämme meille viettämän pikkujoulua.  Olin aina haastanut seuraavan kutsuttavan muistamaan edellistä kutsuttua lahjoille, jotta ei olisi käynyt niin että kaikki pikkujoululahjat olisivat saaneet meidän lapset. Loppujen lopuksi kaikki kävi hyvin, kaikki saivat pikkujoululahjat. Nyt on pikkujoulukinkut tarjottu ja sun muuta. Kävimme saunassa kaikki niin että toiset katsoivat lasten päälle.

Leivoimme tänään lasten kanssa pipareita. Olin eilen illalla jo tehnyt taikinan valmiiksi. On ihana tuoksu mitkä pipareista leviää pitkin pirttiä. Kyllä joulupiparit on yksi must-juttu joulussa. On ne sen verran ihania.

1134570.jpg