Joskus tuntuu että tämä elämä on jotenkin aina sitä samaa. Joskus odottaa että tapahtuisi jotain, jokin tuntuisi edes joltain. Yritän hirveän kovasti olla hyvä kotiäiti, pitää talon siistinä, perheen ruuissa ja vaatteissa ja lapset tyytyväisenä. Joskus vain kävelen ympäriinsä talossa ja siirtelen tavaroita ja pyyhin pölyhippusia pinnoilta. Kaikkein kamalinta on se että välillä tunnen olevani vankina tässä elämässä, elämässä, jonka olen itse rakentanut ja valinnut. Olen tämän talon, velvollisuuksieni ja lapsieni vanki enkä koe voivani repäistä itseäni irti. En edes oikeastaan halua koska tunnen että sitten olen pettänyt itseni. Minä halusin tätä, luulin haluavani. Halusin olla täydellinen, hyvä. Minulle on tärkeää että kaikki näyttää ulospäin ”täydelliseltä”.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

En minä kadu oikeastaan valintojani. Luulin vain että tämä tuntuisi jotenkin erilaiselta, jotenkin täyteläisemmältä. Ja olen ikuisesti kiinni tässä, he ovat aina minun lapsiani. Joskus myöhemmin he tarvitsevat minua vähemmän. Ehkä joskus vielä he haluavat katkaista kaikki siteet mutta jokainen heistä tulee aina olemaan oma pieni nuppuseni. Eikä oikeasti ole mitään muuta mitä haluan. Haluan olla täällä, olla äiti, vaimo. En minä tiedä mitään muuta mitä haluaisin. En minä töihin halua palata, en halua siihen oravanpyörään näyttelemään että olen täysillä mukana, rakastan firmaa ja teen kaikkeni että kaupat syntyisivät, asiakkaat olisivat tyytyväisiä. Enkä halua kävellä ulos tästä elämästä, en unohtaa lapsia, hyppiä taas miehestä toiseen. En vain aina tiedä mitä haluaisin. Haluisin tuntea että kaikki olisi täydellistä.

Ja täydellistä, ihanaahan tämä on. Kaikki tämä on sitä minkä pitäisi antaa sisältö elämälleni. Ja joinain aamuina kun Nyyti kömpii sänkyymme niin en jaksa ajatella kuin että antaisit minun olla, edes hetken. Siitä hetkestä alkaa taas se uusi ruljanssi, uusi päivä täynnä hommaa mutta myös hyviä hetkiä. Ruokkimista, koiran ulkoilutusta, leikkejä, pyykkejä, huolehtimista, kiistojen selvittämistä, läksyissä auttamista, keskusteluja ja pyörimistä siellä sun täällä. Tuntuu siltä että päivä vain seuraa toista eikä huippuja löydy. Kaikki on samaa massaa. Mutta mitä vittua tässä muka pitäisi tapahtua. Ei tämä mikään Kauniit ja Rohkeat vaan minun elämäni. Ja tätä on jaksettava puurtaa eteenpäin… Ei tässä enää muuta voi. Ei ole enää paluuta… on vain mentävä eteenpäin… täyttä höyryä.