Nyt olen lennättänyt suloiset, viattomat lapseni Suomen halki. Voi sitä itkua ja hampaiden kiristystä kun pikkuiset pelkäsivät lentämistä. Leevikin oli oikein polleana menossa lentämään mutta kun lentokone nousi ilmaan niin ihan melkein itketti. Nyyri parkui täyttä päätä jo ennen kuin lentokone lähti rullaamaan. Johtui kyllä osittain siitä että Leevi onnistui sanomaan hänelle pari valittua sanaa siitä mitä me nyt olemme tekemässä. Kun Nyytiä jo muutenkin jännitti niin hän alkoi itkeä. Veeti alkoi itkemään vasta sitten kun kone nousi ilmaan. Että varmaan vitutti joitakin koneessa kun lapset parkuivat. Luulin tehneeni hyvin ratkaisin mutta… lennätetäänhän niitä vauvoja Eteläänkin, miksei sitten Pohjoiseen. Jaoimme lapset niin että kaikille yli kymmenenvuotiaille tuli kontolleen yksi alle kymmenenvuotias. Minulla oli Veeti, Jannulle Nyyti ja Poika otti Leevin. Näin yksi "aikuinen" oli pahoissa paikoissa täysin yhden lapsen käytettävissä. Miten sitten jos niitä olisi neljä???

Leevi oli oikein innoissaan elämänsä ensimmäisestä lentokokemuksesta. Ikkunaan piti nenä tunkea kiinni ja katsella pilviä. Käytävällä juoksentelun ja vaeltelun olimme tietenkin kieltäneet mutta vaikea oli pienen, innosta piukean lapsen oli muistaa kaikkia kieltoja. Ei juoksentelua käytävillä, ei ihmisten kiusaamista, ei huutamista jne… Nyyti oli paljon varovaisempi. Ikkunastakin ulos katsominen oli maanittelun takana koska Nyyti kai luuli että siellä takana on jokin iso mörkö. Nyyti vain istui kiltisti, luki, jutteli vähän ja liimaili tarroja. Veeti taas päätti nukkua lähes koko matkan. Leevi hurmasi yhden vanhan herran joka istui viistosti takanamme. Suuri osa matkasta Leevillä meni siihen kun hän selvitti tälle miehelle kuka on, Leevi kotikylästä, melkein 4 v, Veetin ja Nyytin isoveikka. Siinä hän ehti kertoa kotiin jääneistä leikkikaluista, Vaarin hauvoista, isin tekemästä isosta uima-altaasta. Ja loppujen lopuksi kaikkien kyyneleet on kuivattu, olemme nyt täällä, turvassa. Lapset olivat taas tänä iltana kovin levottomia, uudet paikat, uudet kujeet ja niin kovasti nähtävää ja kerrottavaa. Voisi olla minullakin mutten jaksa, menen nukkumaan ja jatkan juttuja joskus toiste, joskus kun jaksan.