Perskules, tajusin juuri että ensi viikolla sitä onkin sitten jo kovat piipussa... ensi viikon perjantaina minun pitää mennä takaisin töihin. Tuntuukohan kaikista töihin menijöistä aina näin kurjalta, ei kai, ei sinne muuten kukaan menisi takaisin. Kai pohjalla on varsin suuri riittämättömyyden tunne ja pelko siitä ettei selviä hommistaan hyvin. Ja miksi sitten olen palaamassa työelämään. Ehkä kyseessä olikin vain hetkellinen mielenhäiriö. En oikein tiedä! Sitä yrittää todistella kaikille ja varsinkin itselleen että tämä oli viimeiseen asti harkittu teko mutta ei se loppujen lopuksi ole. Lähdin hommaan lähinnä sillä asenteella että "perkele, kyll mä näytä teille, kyll mä pysty palaan työelämää". Ja yhtäkkiä en olekaan siitä niin varma. Ja onko todella totta että meidän vahva ja pelkäämätön Riia pelkää työpöytää, työpuhelinta, työtovereita ja työhommia. Ehkä jopa sitäkin. Mutta näillä on mentävä! En voi enää perääntyä enkä haluakaan. Voi Luoja miltä mammaroinnilta ja heikkoudelta se näyttäisikään jos nyt ryhtyisin ääneen voivottelemaan kohtaloani ja perumaan päätöksiä. Oen tehnyt sitoumuskia ja sopimuksia, ei minulla ole oikeutta pettää ketään. Ja loppujen lopuksi tiedän jo tehneeni tuota työtä ennenkin ja olen siinä ihan hyvä. Kyllä minä varmaan nopsasti saan taas kiinni homman tyngästä ja saan asiat rullaamaan.