Kyllä minä välillä todellakin kaipaan äitiä. Olisi niin kiva kysellä häneltä kaikenlaista, jutella ja saada neuvoja. Mutta näiden vuosien aikana on jo tottunut siihen, ettei äitiä enää ole. Ei ole ihmistä jolta voisi kysyä että millaista oli pienten lasten kanssa, millainen minä olin lapsena. Äiti kyllä teki kattavat vauvakirjat mutta ei se ole sama kuin se että saa jutella kasvotusten. Äiti myös näki kovan työn kirjoittaessaan meille lapsille "kirjan" muistoksi hänestä eli tarinan meidän perheestä, menneisyydestä. Siinä hän yrittää valottaa miten tapasi isämme, elämäämme kun lapset olivat pieniä, isän kuoleman vaikutusta elämäämme ja missä mentiin kuin lapset kasvoivat. Mutta jäljellä on niin paljon kysymyksiä joita ei voi enää kysyä. Minun on niin ikävä, edelleen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />