Olen tehnyt tulevaisuuttani koskevan suuren päätöksen. Asiaa on pyöritelty perheessämme siitä saakka kun sain marraskuun lopulla soitin Pomolta… työpaikaltani. On vain jotenkin vaikea mieltää sitä paikkaa omaksi työpaikakseen, olen ollut sieltä niin pitkään pois. En tehnyt sitä mitä olen uhonnut monta kertaa tekeväni eli irtisanonut itseäni. Sen sijasta päätin mennä takaisin töihin. Olen puhunut asiasta paljon mieheni kanssa ja hän sitä mieltä että jonkun pitää tienata rahat meidän elintasomme ylläpitämiseen ja pikkaisen sukan varteenkin. Mieheni tienaa sen minkä tienaa, sillä tulee hyvin toimeen, minä tulen tienaamaan "vähän" enemmän.

Äitiyslomani loputtua astun perjantaina 1.2.2008 taas Firman muonavahvuuteen. Jakkupuvut on jo pesetetty ja prässätty… Totuuden nimessä käytin jakkupukuja vain jossain tärkeissä neuvotteluissa, yleensä pukeuduin paljon epämuodollisemmin mutta kuitenkin siististi. Kukaan ei todellakaan näe puhelimen tai sähköpostin välityksellä mitä minulla on päällä. Kyllä se varmaan alkaa jännittämään töihinpaluupäivä lähenee. Eli kuukauden päästä tästä blogista ei löydykään enää kotiäitiä vaan piinkova uranainen. En vain tiedä mihin minun urani voisi jatkua, pomoksi Pomon paikalle… siis oman pomoni paikalle, ei Firman isonpomon paikalle. Oikeasti en halua edetä minnekään vaan löytää tapa saada työstä irti jotain muutakin kuin säännöllinen palkkasekki.