Kysyn vaan että mikä saa ihmiset niin tolkuttomasti parveilemaan jossain Prismassa. Autoja on plaani täysi ja kaupassa nuppeja niin paljon ettei kärryjä meinaa mahtua työntämään. Alkossa oli tilavampaa. Tietty vastaus täytyy löytyä jotenkin korvieni välistä koska minä olin osa sitä laumaa joka riipi paniikinomaisesti kamaa hyllyistä kärryihin. Kaikille ei tuntunut olevan kärryissä edes tarpeeksi laitoja vaikka Prisman kärryt edustavatkin hehtaarihalliakokoa. Niihin luulisi mahtuvan vähän isommankin porukan eväät. Miten paljon ihminen muka tarvitsee ruokaa ruokkiakseen jonkun mutsin. Minä olen ainakin pieniruokainen?

Ottaa päähän ne ihmiset jotka seikkailevat pitkin ja poikin ajoreittejä parkkipaikalla. Ihan kuin koko parkkipaikka olisi yhtä suurta kevyen- liikenteenväylää. Työnnellään niitä täpötäysiä kärryjä polleasti keskellä ajoväylää. Ja sitten jotkut päättävät "parkkeerata" ajoväylälle vaan sen takia että näytti siltä että joku meni autolle ja saattaa lähteä (pian) pois. Siinä sitten välillä seisoo liikenne molempiin suuntiin kun joku Toyota seisoo villkku päällä. Ja ne jotka eivät löydä olemassa olevaa parkkipaikkaa oven vierestä parkkeeraa pitkin poikin paikkoihin joihin ei ole luvallista parkkeerata. Kun ihminen ei jaksa kävellä niin ei sitten.

Olen myös riidoissa poikani kanssa tai jopa poikieni kanssa. Poika nyt on ihan vihoissa minuun eikä osaa oikeastaan muuta kuin tiuskia. Leevi on taas alkanut dissaamaan pikkuveljeään. Yhtä päivänä Leevi esimerkiksi leipoi Veetiä kirjalla päähän. Siitä sai kyllä poika huutia (ei siis selkäänsä, ei mitään fyysistä kuritusta mutta vakavan paheksunnan ja rangaistuksen). Leevistä Veeti on vain tylsä paska, joka rääkyy, rääpäle josta ei ole iloa. Sanoin ettei se oikeuta hakkaamaan veljeä kirjalla päähän. Onkohan Leevi jotenkin ihan seonnut lapsi? Ei taida oikein onnistua tämä kasvatus?

Pojan kanssa meillä meni sukset ristiin kun kielsin häneltä yhden jutun mikä hänen mielestä oli ihan have-to---pakko. Poika on kovasti muuttamassa takaisin kasvattivanhempiensa luokse. Olen kertonut hänelle ettei se ole mahdollista koska minulla on nyt Pojan huoltajuus. Pojalle ei ole mitään todisteita siitä etten ole soveltuva äidiksi. Välillä pidetään mykkäkoulua, välillä huudetaan mutta enimmäkseen ollaan riidoissa. Enkä minä aio antaa periksi sen takia että toinen tekee selväksi koko ajan että olen vain vihattava olento ja kamala äiti. Kyllä hän siitä tokenee joskus… Ehkä hän on antanut anteeksi siihen mennessä kun muuttaa pois kotoa.

Saimme Nyytin nukkumaan omaan huoneeseensa vajaan puoli vuotta ennen Veetin syntymää. Nyt hän on taas alkanut ravata öisin sänkyyni koska on niin pelottavaa. Kannan lapsen takaisin omaan sänkyynsä itkemään. Julmaahan se on mutta en vain voi antaa periksi koska… en halua kahta lasta huoneeseemme. Välillä olen niin väsyksissä ja nulliintunut etten jaksa enkä viitsi kantaa Nyytiä takaisin huoneeseensa kymmenettä kertaa. Vihaan sitä että lapset nukkuvat kanssani samassa sängyssä. Pelkään unissani runnovani heidät ja täten en nuku kunnolla. Vihaan myös sitä että olen antanut periksi, että 2-vuotias on selättänyt minut.

Kai sitä pitää kirjoittaa myös tuosta kuopuksesta kun on kirjoittanut muistakin lapsista. Sain kuulla neuvolassa että Veeti on liian lyhyt ja kevyt. Meinasin sanoa että voisitte joskus keksiä jonkun muunkin levyn. Lapseni ovat Leevistä lähtien aina olleet käyrien alapinnalla. Ehkä minulla on ihan litkumaitoa…Seuraillaan kuulemma tilannetta. Hengissä tuo kuitenkin on. Osaa jo hymyillä minulle ja kosketella esineitä kun ne tuodaan hänen näkökenttäänsä. Nälkäinen pirulainen hän on edelleen. Yölläkään ei nukuta yhtäjaksoisesti kuin kolmisen tuntia. Luin jostain että tuossa iässä nukutaan jo yöllä yhtäjaksoisesti 8-10 tuntia. Älä unta näe! Vauveliinit ovat yksilöitä, se on totuus. Meidän yksilö nyt tykkää syödä ja usein… paljosta en tiedä kun se ei kasva neuvolantädin käyrien mukaan. Jos Veetistä tulee vaikka lyhytkasvuinen???

Ostin miehelleni moottoripyörän lahjaksi koska rakastan häntä niin paljon ja hän on hyvä minulle. Oliko tuo kiitollinen…ei tietenkään vaan närkästyi siitä. Hän kuulemma osaa itse tehdä hankintansa jos sellaisia haluaa. Jannu tivasi miksen voi ostaa hänelle lahjaksi vaikka kravattia, puseroa tai partavettä vaan jonkun saatanan moottoripyörän. Mutta hän halusi juuri sen. Ei noita miehiä ymmärrä??? Kyllä minä osittain tajuan Jannua. Tekoni viestittää sitä että "kun ei sinulla rassulla nyt ole olevinaan itselläsi varaa ostaa motskaria niin mami tulee ja ostaa sen sinulle". Teollani nostin taas itseäni jalustalle ja alensin Jannua vain ottamaan sen minkä vaimo antaa sen sijasta että Jannu saisi elättää perhettä. Ajatus oli hyvä, luulin ilahduttavani mutta… En osaa koskaan arvella miltä joku juttu tuntuu toisesta. Motskari on edelleen "kaupassa", olen maksanut siitä jo osan. Jannu sanoi maksavansa loput. Ehkä minä saan vielä anteeksi kun hän viilettää kaverinsa kanssa baanalla sen sijaan että vain toinen saisi ajaa. Jannulla on nimittäin puoliksi hankitti moottoripyörä kaverinsa  (tai minun hyvän ystävän miehen kanssa jos haluan tehdä tästä taas MINÄ-MINÄ-jutun) kanssa.

Anoppi soitti tänään ja oli oikein suruissaan kun pitää viettää äitienpäivä ilman lapsia ja lapsenlapsia. Olisittehan te voineet tulla kun ei teillä ole ihmeempääkään. Ei, me emme voi tulla kun vietämme rauhallista äitienpäivää kotona (koska tällä hetkellä perhedynamiikka on vähän perseestä, kuka vituttaa ketäkin). Ja Jannun ei tarvitse välittää anopin jankutuksista koska anoppi on mullan alla, samoin appiukko ja isäpuolestani ei ole ihmeemmästi haittaa koska hän asuu niin kaukana. Kävin tänään lasten kanssa äitini haudalle. Veimme sinne valkovuokkoja. Pakotin Pojankin mukaan ja hän oli että miksi vitussa minun pitää dyykata jonkun kauan sitten kuolleen ämmän haudalla vain siksi että se on jotain sukua hänen mutsilleen (eli siis Riia-äidille) varsinkin kun hän (Poika) ei ole koskaan tavannut koko naista (eli siis äitiäni). Valhe, Vale… Poika tapasi äitini monta kertaa ennen huostaanottoaan. Hän ei vain muista, hänestä on jopa kuvia äitini sylissä. Menen varmaan huomenna yksin ja rauhassa äitini haudalle koska haluan, haluan vain tuntea edes hetken rauhaa. Kaipaan häntä niin kovasti.

Odotan tässä Jannua kotiin. Hän lähti lepytyskäynnille vanhempiensa luokse. Yritin tarjota hänelle mukaan Poikaa ja Leeviä mutta yksin se lähti. Kunhan nyt tulisi pian kotiin, edes tänä ilta, yönä. En halua herätä yksin äitienpäiväaamuna siihen tosi seikkaan että Poika ei edes vähääkään välitä. Koska hän on ainut tässä talossa jolla on kyky tuoda aamupala sänkyyn, muistaa että on äitienpäivä. Ei sillä aamupalalla ole niin väliä tai koko helvetin äitienpäivällä mutta olisi kamala herätä tajumaan etteivät he välitä, että olen vain kamala äiti. Ei kukaan ole väittänytkään että elämä on helppoa???