Olimme joku aika sitten koko perhe Jannun tädin ja hänen miehensä yhteissyntymäpäiväjuhlilla Ruotsin puolella. Jannun täti kysyi ihan suoraan (vielä minun kuullen) että mistä tuo poika on oikein ilmestynyt. Jannun täti tarkoitti Poikaa. Jannu siinä selittämään että hän on Riian aikaisemmasta suhteesta. Täti napautti takaisin että joku äpäräpentu! Eihän sitä teidän häissäkään näkynyt. Poika ei todellakaan ollut minun ja Jannun häissä, syytä en ihan tarkkaan muista… Pojalla oli jokin sairaus tai sairauden jälkitila ja hänen kasvattiäitinsä näki parhaaksi pitää Pojan kotona. Ja toisaalta Poika ei kai edes halunnut tulla. Välimme olivat siihen aikaan varsin etäiset. Toisaalta kai se oli vähän niin etten itsekään kovin palavasti halunnut tuoda esiin nuoruuden hairahdustani.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sain Pojan ennen lukiota. Hänet huostaan otettiin muutaman viikon ikäisenä kun minä sairastuin psyykkisesti. Poika sijoitettiin kasvatusperheeseen ja oikeastaan halusin antaa hänet adoptoitavaksi mutta minun ei sillä hetkellä katsottu voivan päättää sellaisesta asiasta. Vuosiin en ollut missään tekemisissä lapseni kanssa kunnes sitten kasvattiäidin aloitteesta aloin tapaamaan Poikaa. Ei ole helppoa muodostaa suhdetta lapseen, joka kokee tulleensa hylätyksi. Kävimme läpi monta kriisiä. Hylkäsin hänet toistamiseen kun katsoimme Pojan kasvattiäidin kanssa että Pojan on parempi jatkaa elämäänsä tutussa koulussa, tuttujen kavereiden kanssa. Ja pian tämän jälkeen Poika sai tietää että olen raskaana. Miksi suljin sylini toiselta lapseltani ottaen kuitenkin toisen luokseni… Ja kun sitten aloimme Jannun puhua että Poika palaisi luokseni niin Pojan kasvattiäiti ilmoitti vastustavansa sitä. Mutta ei hänellä ollut väliä koska… hän ei päätä sellaisesta asioista. Minä sain lapseni takaisin ja nyt…

Vaikka tajuankin etten voi koskaan korvata niitä vuosia erossa niin annan aivan liian usein periksi kun… En halua aiheuttaa pahaa mieltä. Haluan yleensä että kaikki olisi täydellistä eikä minua enää pidettäisi huonona äitinä. Ja Poika osaa välillä kyllä painaa niin onnistuneesti syyllisyysnappia minussa että olen hänen edessään kuin sulaa vahaa. Kun Jannun päätökset eivät miellytä Poikaa niin hän huutaa Jannulle ettei tämä ole hänen isä eikä hänen näin ollen tarvitse totella Jannua. Ehkä Pojalla vaan on (isänsä) hankala luonne (just joo, sitähän aina voi syyttää). Tai hänelle on se murrosikä vai mikäs se nyt sitten oli (minun "vauvallani"?)