Katselin eilen kakkoselta sitä lapsityrannit ohjelmaa. Täytyy myöntää, että jollain tavalla järkytti se miten vanhemmat puhuivat lapsilleen ja kuinka heitä kohtelivat. Äiti esimerkiksi sanoi yhdeksänvuotiaalle pojalleen että toivoisi tämän lähtevän lastenkotiin. Kyllä lapsesta tulee väkivaltainen kun vanhemmat läimäyttelevät häntä ja käyttäytyvät muutenkin aggressiivisesti.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minulla on kai kasvatukseni tuoma kyky hallita tunteeni. Minä en koskaan suutu niin että sen erityisesti havaitsee. Jannu kyllä näkee vihastumiseni koska on tuntenut minut niin pitkään ja läheisesti. Olen lähinnä kuin äitini. En koskaan muista äitini huutaneen meille lapsille. Hän lateli tuhmuuksista saamamme rangaistukset jäätävän rauhallisesti matalalla äänellä. Ja me lapset tottelimme.

Nappuloille on ole koskaan huutanut. Joskus sisällä on pikkaisen kiehunut mutta saan sen tunteen pian hallintaan.  Pojalle huusin kerran että "nyt se loppuu". Ja täytyy myöntää että loppuihan se (yletön äidin solvaaminen, kiroilu ja uhkausten latelu), Poika hämmentyi niin kamalasti siitä että korotin ääneni. Tietenkin kadun että suutuin vain sanoista joita Poika hoki koska hänellä oli paha mieli, hänen oli ikävä kasvattivanhempiaan, entistä elämäänsä ja koulussakin oli ollut jotain kärhämää. Mutta asia on selvitetty ja Poika on jättänyt minun solvaamiseni Leeville. Ja tulee vielä päivä jolloin Leevikin tajuaa ettei hän voita mitään sillä että kutsuu minua paskakasaksi, mäntiksi, hulluksi…

Suuttumuksen lisäksi olen oppinut tukahduttamaan muitakin tunteitani. Kyllä minulla on kaikenmoisia tunteita mutta en osaa ilmaista niitä. Patoan aika paljon sisälleni ja se ei ole hyvä juttu. Nauran aivan liian harvoin. En muista koska viimeksi olisin itkenyt. En koe tulevani erityisen iloiseksi mistään. Eikä asioiden pieleen meno saa minua erityisen harmistuneeksi. En oikein osaa ilmaista rakkauttani miestäni ja lapsiani kohtaan. Poika sanoi kerran että olen vain tunnekylmä määräilijä. Ja se ei ole oikeastaan mikään solvaus vaan totuus… Enkä edes tiedä onko se ikävä totuus... Haluaisinko edes olla muunlainen.