On sellainen olo että olen jotenkin joutunut ihan outoon maailmaan. Jollain tasolla vihaan noita selän takana puhuvia kanoja. Jollain tasolla vihaan Pomoa, joka jo heti aamukahvilla ilmoittaa vievänsä minut lounaalle. Ja siitähän se selän takana suhina taas alkaa. Pöytä on täynnä sekalaisia papereita ja minä olen ihan hukassa. Yhtäkkiä pitää hypätä jatkamaan toisten hommia eikä aivan tiedä mitä ne immeiset on tämän muutaman vuoden aikana tehneet. Se mitä oli syksyllä 2003 on nyt jo kaukaista menneisyyttä. En todellakaan tiedä milloin saan itsestäni irti täyden työtehon enkä vain ihmettele maailmaa. Tämä aamu on mennyt ottaessa yhteyttä tärkeimpiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin ja ilmoittaessa että heidän asianhoitajan on taas vaihtunut. I’M BACK!