<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Väsyttää hitosti edelleen. En saanut viime yönä paljon nukutuksi. Menin kyllä ajoissa sänkyyn, heti puolen yhdeksän jälkeen. Mutta unia ei vain tullut. Ja nukuin muutenkin tosi huonosti. Minulla oli aika inhoja harjoitussupistuksia. Jossain vaiheessa yötä istuskelin vessan lattialla sillä mielialalla että tekisi niin saamaristi mieli talsia sairaalaa ja tilata yksi oksitosiinitippa käteen valumaan. Mutta ei ne ole sellaisia mitä voi vain tilata oman mielensä mukaan. Raskaus ei ole edes vielä yliaikainen. Masuasukas melskasi pitkin yötä kuin olisi halunnut sanoa että "vittu mä taho täält vähitelle vekka, tääll on iha mälsää ja saatana ahast". Ja kun Nyyti sitten tuli puolen seitsemän aikaan sänkyymme niin ajattelin että tässä tämä yö nyt meni ja minä olen edelleen täällä.

Mamin pikku hani on nyt "yksin" maailmalla. Esikoiseni on jo iso poika. Hän pakkasi kaikki kamat ihan itse esitteli ylpeänä tarkkaan, siististi pakattua pakaasiaan. Poika oli hankkinut tuliaiset Vaarille (isäpuoleni), Vaarin vaimolle sekä isomummolle ja –papalle (isäpuoleni vanhemmat). Lisäksi poika oli hankkinut pussillisen siankorvia vaarinsa lukuisalle koirajoukolle. Uskomaton pikku ukkeli kun tuota kaikkea ajatteli. Okei, taisi mami ja isi vähän tipata häntä että tuliasia voisi viedä. Itse Poika oli käynyt kaiken hankkimassa. Lisäksi Poika kaivoi kassistaan pienen lahjan minulle. Kyllä se on liikuttavaa kun lapsi sanoo rakastavansa. Poika pelkäsi että minä pahoittaisin mieleni kun hän ei ole "paikalla" kun perheen uusi tulokas syntyy. Mutta minä ymmärrän täysin poikaa. Jos Pojalle yksi vuoden kohokohdista  on se kun pääsee hiihtolomaksi Pohjoiseen laskettelemaan niin… Hänellä on oikeus haluta sitä ja oikeus saada mennä. Ei se minun maailmaani kaada. Eikä se välttämättä olisi oikein että Poika olisi täällä jonain piikanani auttamassa Nappuloiden kanssa kun minä keskityn uuteen tulokkaaseen (jos se nyt tuolta ulos vihdoin haluaisi tulla). Näin on hyvä.