Ainahan se tuntuu kurjalta kun jossain havaitsee tiedon että alikehittyneellä vasemmalla kammiolla selvitään elämään. Valituissa Paloissa oli tarina äidistä, joka ei luovuttanut etsiessään lapselleen sydämen luovuttajaa. Tällä tavalla alikehittyneitä lapsia on mahdollista pitää hengissä pitkäänkin antamalla jotain lääkettä, joka estää raskausajan verenvirtausaukkoja sulkeutumasta. Tai toisaalta fiktiivisessä sarjassa Strong medicine leikattiin kohdussa vasemman kammion alikehittymä. Meillä sydänvikaa ei huomattu ennen synnytystä ja Suomessa ei tehdä vauvoille sydämen siirtoja ja mistä niitä siirrokkaita saadaan lyhyessä ajassa. Olen vuosia yrittänyt todentaa itselleni että kaikki tehtiin oikein. Jannu aina sanoo että Juniorilla oli paljon pahempi sydänvika kuin niillä jotka on onnistettu leikkaamaan Suomessa. Mutta eikö kukaan tajua miksi se oli niin väärin. Menetin isäni kun olin neljän vanha. Sain ensimmäisen lapseni yläasteen jälkeen ja hänet huostaan otettiin kuukauden ikäisenä kun minä en voinut huolehtia hänestä mielenterveysongelmien takia. Äitini kuoli muutama kuukausi häitteni jälkeen. Jollain tasolla lääkäri ymmärsi mitä tarkoitin kun hoin Juniorin diagnoosin jälkeen että äitini kuoli vasta, En vain voi vieläkään ymmärtää miksi Juniorin piti kuolla. Voi Luoja paratkoon, miksi Luoja, voi miksi?

Kai juttu oli niin että yritin korvata äitini menetyksen vauvalle ja Jumala näki sen ja tuhosi lohtuni. En vain jaksa uskoa että sellaista Jumalaa on olemassa, joka kostaa tuolla tavalla. Kai kaikki se mitä olen kokenut kai kasvattaa minua ihmisenä. Silti tuntuu että muihin verrattuna olen kokenut aivan liikaa. Mutta mitä on ne muut. Minun on vain koettava se mikä on minun osalleni muodostettu. En vain jaksa enää jankuttaa siitä, niillä mennään mitä saadaan. Olen kuitenkin saanut lapsen toisensa jälkeen, olen jollain tasolla etuoikeitettu enkä edes aina tajua sitä. Olen hautautunut omiin ongelmiini.

Kun pääsimme aiheeseen ja tuntuu että myös veden voimalla saa juttua aikaiseksi niin voisin huvikseni kirjoittaa "piilopullon hallinnasta". Piilopullon paikka on valittava tarkasti, jotta siitä pääsee ottamaan huikan huomaamatta ja tarpeeksi usein. Paikka pitää olla myös sellainen ettei kukaan muu löydä pulloa vahingossa. Kotona järjestettävässä tilaisuudessa hyvä piilopullon paikka on keittiönkaapissa, koska emäntänä siellä pitää tietenkin piipahdella vähän väliä (tekosyitä on kiva keksiä). Täytyy tietenkin ottaa huomioon tilanne jossa keittiössä on apulaisia mutta silloin voi esittää etsivänsä kaapista jotain ja sen takia viettää kaapilla vähän pidempi aika. Vessaa on pidä hyvänä piilopullon paikkana koska joillakin on tapana katsella ihmisten kaappeja vessassa (ja piilopullon kuuluu olla salaisuus) ja lisäksi vähän väliä vessassa ravaamista pidetään ehkä pikkaisen epäilyttävänä. Tietenkin piilopullolla on vähän tuon suuntaisia vaikutuksia, koska alkoholi on diureetti. Joskus uuden vuoden aattona minulla oli piilopullo eteisen kaapissa. Aina kun menimme tulittelemaan niin otin huikat ja kun palasimme otin toiset huikat. Porukalla oli tapana käydä tunnin välein tulittamassa. Piti vain aina jättäytyä pikkaisen jälkeen ja pois tullessa hidastella että sai olla hetken yksin. No tuolla piilopullolla oli se vaikutus etten muista puolen yön ilotulituksesta oikeastaan ja minä sentään (saatana) olin sytytellytkin jokusen ilotulitteenkin. Ja totuushan on se että kun piilopullo alkaa vaikuttaa niin naukkailu muuttuu entistä varomattomammaksi koska kännissä meinaa vähän tolkku himmetä ja viinanhimo lisääntyä. Jannu keksi aikanaan piilopullotemppuni ja kävimme muutaman aika nasevan riidan koska kännissä minä menetän oikeasti malttini. Piilopullon sijoittelusta ja "väliaika" naukkailusta voisi kirjoittaa vielä enemmän mutta antaa olla, se ei ole mikään "seksikäs" tai mielenkiintoinen juttu. Oikeasti se on KAMALAA, KUVOTTAVAA ja mielestäni jokseenkin TUOMITTAVAA!

Piilopullottelu on sinänsä taakse jäänyttä elämää. Kun ei sitä pulloa hanki niin ei ole vaaraa että hiprakoiduttaan lankeaa naukkailemaan ja känniintyy kunnolla. Viimeisin piilopullotemppu oli lähinnä vahinko. Se tapahtui meidän pikkujouluissa. Keittiön kaapissa oli vajaa pullo aivan kamalaa rommi-rusina glögiä (22 %) ja jotenkin minä päätin ottaa siitä sitten pienet huikat ja sitten toiset. Jannuun ei uponnut seuraavana päivänä selitys että kaadoin glögin pois koska se oli niin pahaa. Tottahan se oli, yöllä kaaduin lopun glögin pois kun tajusin Jannun huomaavan glögin vajenneen. Kai minä jollain tasolla tajusin että Jannu kyllä huomasi minun humaltuneen enemmän kuin näkyvillä juomana määrä edellytti. Silloin kyllä todellakin kirjoitin blogiini kännissä ja sen huomaa tekstistä. Mutta se on osa persoonaani ja jätin se blogiini muistuttamaan siitä että viina on todellakin viisasten juoma.

Mutta ei täällä nyt mikään oikea, todellinen juoppo kirjoita. Juon kerran pari viikossa lasin kaksi valkoviiniä, humallun harvoin. Mutta totuus on se etten kuvitellut kuitenkaan olevani tällainen. Olen kuin äitini, joka korkkasi pullon töistä tultuaan ja joi lasin-kaksi kai rentoutuakseen mutta koskaan en nähnyt äitiäni humalassa. Ja kun hän kerran päätti pistää korkin kiinni niin hän ei tainnut enää koskaan aloittaa sitä töistä paluu rutiinia. Tämä on varmaan aihe jota voi todellakin pohdiskella, omia juomatapojaan. Ja loppujen lopuksi ei välttämättä ole olemassa oikeita eikä vääriä vastauksia, sen suurempia totuuksia. On vain olemassa minä, lasi vaaleaa juomaa ja jossain takaraivossa ajatus että joskus tässä voi vielä käydä huonosti.

Totta kai tiesin että Nyyti on ehkä se, joka reagoi kaikkein voimakkaimmin. Aamuisin Nyyti itkee perääni. Siinä sitten yrittää esitellä asian niin että tänään saat olla isin kanssa, voitte vaikka käydä katsomassa uutta marsua. Tänään olette Annin kanssa ja Anni vie teitä pulkkamäkeen ja voitte tehdä yhdessä makaronilaatikkoa. Ja tämä yksi jaksaa muistaa vain sen että mami jättää hänet. Jollain tasolla vihaan Nyytiä, joka ei vain voi olla niin vahva ja mukautuvainen mitä toivon. Ja loppujen lopuksi se olen minä, joka on osaltaan rakentanut Nyytistä tuollaisen. Minä palvoin häntä kuin jotain ihmettä, tuuditin ja pidin lähelläni. Ja lopulta minulla oli lapsi, joka ei enää osannut irrottaa kun oli sen aika. Jannu sanoo ettei syy ole minussa, Nyytillä on vain omanlaisensa persoonallisuus johon kuuluu elämänmuutoksen pelko, sitoutuminen läheisiin ja muutosvastarinta. Kolmivuotiaalla saatana soikoon, aika hienoja sanontoja sen ikäiseen liitettäväksi. Muutosvastarinta, hitto vieköön. Mitä pentu sellaisesta ymmärtää vaikka sitä esittääkin.

On sellainen olo että olen jotenkin joutunut ihan outoon maailmaan. Jollain tasolla vihaan noita selän takana puhuvia kanoja. Jollain tasolla vihaan Pomoa, joka jo heti aamukahvilla ilmoittaa vievänsä minut lounaalle. Ja siitähän se selän takana suhina taas alkaa. Pöytä on täynnä sekalaisia papereita ja minä olen ihan hukassa. Yhtäkkiä pitää hypätä jatkamaan toisten hommia eikä aivan tiedä mitä ne immeiset on tämän muutaman vuoden aikana tehneet. Se mitä oli syksyllä 2003 on nyt jo kaukaista menneisyyttä. En todellakaan tiedä milloin saan itsestäni irti täyden työtehon enkä vain ihmettele maailmaa. Tämä aamu on mennyt ottaessa yhteyttä tärkeimpiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin ja ilmoittaessa että heidän asianhoitajan on taas vaihtunut. I’M BACK!

Tämä uusi pullosysteemi (siis nämä kertakäyttöiset palautuspullot) on tehnyt Sinebrychoffin tuotteille sen että siideripullot pienenivät 45 senttilitraan ja hinta taasen nousi. Ei se sinänsä minua haittaa mutta huomasin sen kun tapailin saunajuomaa situkkahyllyllä. Kuten sanoin olen aika nirso, kelpuutan nautintoaineiksi ainoastaan kuivat omppusiiderit ja sen kuivan karpalo Fizzin. Kaikki muu onkin minusta pahanmakuisia, äiteliä sokerilitkuja. Ne eivät ole nautintoaineita vaan teitä humalaan. Hain muuten salaisesta varastostani Fizzin kuivan omenasiiderin… erittäin salainen varasto nimeltään jääkaappi. Jos nyt puhutaan näistä situkkafirmoista niin perjantaina kerrottiin että Hartwall on myyty… tai siis oikeasti Hartwallin omistajakonserni Scottish & Newcastle myytiin. Se vähän niin kuin pilkottiin Heinekenin ja Carlsbergin kesken. Hartwall päätyi siis Heinekenille kun taas Sinebrychoffin omistaa juurikin Carlsberg. Näiden yhtiötiedotteiden jälkeen voimme varmaan taas alkaa höheltää miten sattuu.  

Tässähän on vielä pitkää iltaa aikaa elää omassa maailmassaan. Jossain vaiheessa on taas kohdattava totuus. Minä olen nyt piilossa, olen läppärin kanssa vierashuoneessa. Jos mieheni haluaa minut löytää niin kyllä hän osaa etsiä täältä vaikka olenkin "piilossa". Täällä ei ole paikka mistä minua ei löydettäisi jos vain halutaan. Kukaan ei vain nyt halua minua eikä se varmaan ole paha asia. Olen tässä lisäillyt kuunteluvalikoimaani Hausmyllyä. Ei minulla enää ole oikeastaan mitään sanottavaa, onko sitä oikeastaan koskaan. Huomenna on taas uusi päivä ja minua odottaa hyvin muhinut ruisleivänjuuri. Huomenna on siis todellakin leivontapäivä. Olisi kai ihan järkevää että kun hörppään nuo viimeiset siemaukset siideristä niin menen hampupesulle ja sitten nukkumaan. Ja jätän kaiken ja maailman keskustelupalstat oman onnensa nojaan. Tuossa olisi todellakin ideaa... Katsotaan nyt!

Reikäleivät
1. Kaijan ruisleipä, konditoria Capuccino, Heinola
2. Arina reikäleipä, Rikkilän leipä Oy, Simola, Lapppeenranta
3. Täysrukiinen reikäleipä, Lahden Viipurilainen kotileipomo, Lahti

Ruisleivät (limput)
1. Ruislimppu, Kotileipomo Siiskonen, Mikkeli
2. Tuomon Luomun täysruisleipä, Tuomon Luomu ky, Valkeala
3. Ruislimppu, Järvelän Koti-Leipä Tmi, Järvelä (toim.huom. Kärkölä)

Mutta loppujen lopuksi minulle paras ruisleipä on se juuri uunista otettu leipä ja juurikin se reiätön versio. Voi hitsi, tulee ihan vesi kielelle kun ajattelee. Ja tuosta tulikin mieleen että voisi tehdä leipää vaikkakin se onkin jokseenkin kettumainen prosessi koska taikinan pitää olla sopivan löysää ja se tarttuu kaikkialle kiinni jos vauhti hetkeksikin pysähtyy tai jauhot hupenee. Mutta lopputulos on vaivan väärtti.