Olen tehnyt päätökseni. Pistän tämän blogin hetkellisesti tai jopa lopullisesti naftaliiniin. Minulla ei juuri nyt vain ole voimia kirjoitella mitään. Tuntuu että jollain tasolla kaikki vain katoaa jonnekin ja mitään ei ole. En ehkä vielä huomenna peru päätöstäni mutta ehkä tulee vielä päivä jolloin haluan tulla tänne itkemään kurjaa elämääni tai korostamaan elon ihanuutta tai osallistumaan valokuvatorstain haastesiin. En voi ehkä sinänsä kauaa vastustaa blogin kutsua mutta nyt haluan antaa itselleni synninpäästön ja vapauden. Mutta nyt laitan lapun luukulle ja sanon…
MOIKKA JA HYVÄÄ JATKOA!

Tämä kuva on Verlasta, jossa aikoinaan toimi pahvitehdas. Ja nykyään se todellakin on historiaa. Tehdas suljettiin 1964. En ole ihan varma mikä pytinki tuossa on kuvassa mutta vuosiluvun perusteella se voisi olla kuivaamo, joka valmistui 1893. Museo kokonaisuus on UNESCOn maailmaperintöluettelossa.

Jollain tasolla minusta tuntuu että tämä kaikki tekee minut hulluksi. En tiedä jaksanko tätä kaikkea koska kaiken sen esillä olevan vahvuuteni alla on erittäin epävarma tyttö. Kaikki hokee vain että tämä on välivaihe mutta en jaksa juuri nyt ajatella sellaista. Yhtäkkiä meidän koko elämä on mennyt ihan ylös-alaisin. Monena päivänä tuntuu että olen tehnyt aivan kamalan virheen ja olen pilannut lasteni elämän.

Totta kai tiesin että Nyyti on ehkä se, joka reagoi kaikkein voimakkaimmin. Aamuisin Nyyti itkee perääni. Siinä sitten yrittää esitellä asian niin että tänään saat olla isin kanssa, voitte vaikka käydä katsomassa uutta marsua. Tänään olette Annin kanssa ja Anni vie teitä pulkkamäkeen ja voitte tehdä yhdessä makaronilaatikkoa. Ja tämä yksi jaksaa muistaa vain sen että mami jättää hänet. Jollain tasolla vihaan Nyytiä, joka ei vain voi olla niin vahva ja mukautuvainen mitä toivon. Ja loppujen lopuksi se olen minä, joka on osaltaan rakentanut Nyytistä tuollaisen. Minä palvoin häntä kuin jotain ihmettä, tuuditin ja pidin lähelläni. Ja lopulta minulla oli lapsi, joka ei enää osannut irrottaa kun oli sen aika. Jannu sanoo ettei syy ole minussa, Nyytillä on vain omanlaisensa persoonallisuus johon kuuluu elämänmuutoksen pelko, sitoutuminen läheisiin ja muutosvastarinta. Kolmivuotiaalla saatana soikoon, aika hienoja sanontoja sen ikäiseen liitettäväksi. Muutosvastarinta, hitto vieköön. Mitä pentu sellaisesta ymmärtää vaikka sitä esittääkin.

Nyyti on alkanut taas kastella öisin sänkyään. Aamuisin hän itkee äidin perään kun olen lähdössä. Päivisin hän itkeskelee, vetäytyy syrjään ja laskee alleen. Minä pelkään että Anni säikkyy meidän tytön temperamenttia ja lähtee nostelemaan ja kun minä todella tarvitsen häntä. Kai se yökastelu on Nyytin tapa huutaa apua mutta minulla ei ole mahdollisuutta kuunnella hänen hätähuutoaan. En vain voi jäädä kotiin sillä verukkeella että tyttäreni on tolaltaan. Ihmiset sanoo että kyllä hän vielä oppii tavoille. Oppii tai ei, niin en minä äitinä sinänsä voi kokea silkkaa kouluttamisen iloa. Minusta tuntuu kurjalta kun oma lapsi kärsii. Olihan se odotettavissa mutten mitenkään voinut käsittää kuinka vakavasti Nyyti ottaa tämän. Loppujen lopuksi minä en voi loputtomasti suojella häntä, jossain vaiheessa hänen nyt on vain kohdattava maailma karuimmillaan (siis karuimmillaan hänelle). Olen jollain tasolla tehnyt lupauksen lapsilleni pysyä heidän rinnallaan kotona ja nyt olen pettänyt heidät.

Luulin että Leevi ottaisi tämän homman lungisti koska hän on se vanhin ja vahvin mutta hän todellakin haluaa koetella Annia. Leevi tekee kaikkensa saadakseen Annin tolaltaan. Hän oikuttelee monella tavalla. Pelkona on se että myös hän tajuaa mikä voima housuihin kusemisella loppujen lopuksi on. Se on voimakas vastalause. Pelkään että vielä joskus täällä on kaksi housuihinsa pissijää ja se kolmas, luojan kiitos, käyttää vielä vaippoja. Leevin kohdalla kyse on kai rajojen testaamisesta. Mitä tuo uusi sallii, enemmän kuin äiti, mitä minä saan tehdä ja missä vaiheessa tulee huutia? En ole oikein varma siitä että Anni missään vaiheessa tajuaisi miten vaikeaa oikeasti voi olla hallita kolmea jollain tasolla lellittyä lasta… Veeti on nimittäin alkanut esittää sisarustensa esimerkillä niskoittelua, hän ei enää suostu nukkumaan päivisin ja syömisetkin on kuulemma silkkaa taistelua.

Minä todella säälin Annia kun hän joutuu yrittämään kaitsea tuota kolmen laumaa kovapäisiä lapsia. Jokainen on ottanut omat aseensa käyttöönsä. Ei paljon lisää työintoa kun tietää että päivisin meillä on aikamoiset angstit menossa. Jokainen lapsi omalta osaltaan, ei varmaan sinänsä tarkoituksella, koettelee Annia. Ja Annin on vain osaltaan annettava anteeksi se että lapset ovat mitä ovat mutta silti pysyttävä tiukkana. Jännä ajatella että minun "kullan muruni" ovat sellaisia manipulaattoreita ja ilkiöitä. Heidän järjen juoksunsa ei ole aikuisten tasolla mutta silti omalla tasollaan he ymmärtävät jotain ja se saa heidät reagoimaan. Ja nyt me olemme tässä ja olemme nyt. Ja nyt väsyttää, vituttaa ja pelottaa. Ei sille voi mitään.

Olen yhä lähempänä sitä hetkeä että myönnän suoraan ettei minusta ole tähän saatanan sirkukseen. Jokainen päivä tuntuu vain entistä suuremmalta kidutukselta. En vain sinänsä voi perääntyä koska olen luvannut olla tuolla ainakin vuoden. Minun on vain kestettävä se että lapseni osoittavat mieltänsä ja heillä on olevinaan paha olo. Emme me todellakaan ole maailman ainut perhe jossa äiti palaa töihin. Ongelmat nyt vain on tehty selvitettäväksi ja elämän on jatkuttava eteen päin. Me emme vain voi tässä maailmassa enää peruuttaa. Sen kanssa on elettävä.

Tällä kertaa haasteena oli voima. Tässä on näytös lumen voimasta parin vuoden takaa. Ja nuo nuoret koivut eivät ole vieläkään kaikki palautuneet rasituksesta vaan makoilevat kukin mihinkin suuntaan mutkalla.

On sellainen olo että olen jotenkin joutunut ihan outoon maailmaan. Jollain tasolla vihaan noita selän takana puhuvia kanoja. Jollain tasolla vihaan Pomoa, joka jo heti aamukahvilla ilmoittaa vievänsä minut lounaalle. Ja siitähän se selän takana suhina taas alkaa. Pöytä on täynnä sekalaisia papereita ja minä olen ihan hukassa. Yhtäkkiä pitää hypätä jatkamaan toisten hommia eikä aivan tiedä mitä ne immeiset on tämän muutaman vuoden aikana tehneet. Se mitä oli syksyllä 2003 on nyt jo kaukaista menneisyyttä. En todellakaan tiedä milloin saan itsestäni irti täyden työtehon enkä vain ihmettele maailmaa. Tämä aamu on mennyt ottaessa yhteyttä tärkeimpiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin ja ilmoittaessa että heidän asianhoitajan on taas vaihtunut. I’M BACK!

 

Katselin eilen "nauhalta" sen perjantaina tulleen Kansallistietäjän. Täytyy myöntää että se oli tietovisailu minun mieleeni näiden kaikenlaisten ihmeviritysten jälkeen. Kysymykset olivat sellaisia että niistä sai kiinni tällainen tavallinen tallaaja. Aivonystytöiden heilutteli oli todella antoisaa varsinkin kun sitten sai sieltä aivolokeroistaan kaiveltua esiin oikeita vastauksia. Hivenen kyllä mietitytti että kysymykset olivat ehkä vähän helpohkoja jos nyt haetaan tietäjien tietäjää…

Jos kerrotaan että Suomessa syödään eniten porsasta, nautaa ja broileria ja kysytään mitkä ovat kolme seuraavaksi eniten syötyä lihaa niin ei vaadi suurta älykkyyttä miettiä mitä lihaa kaupasta saa sillä tavalla ns. järkevään hintaan… Kalkkunaa ja lammasta ja kun siihen lisää Suomen "kansallisurheilulajin" hirvenkaadon niin on selvää että se kolmas lajike on hirvi. Oma mieleni kyllä kirkui kovaan ääneen strutsi, strutsi. strutsi mutta kuka nyt sellaista söisi. Sain kuitenkin kakistettua hirven ulos ennen vastausajan loppumista. Kolme Suomen suurinta (liikevaihdolla mitattuna, vai miten?) huonekaluliikettä oli sinänsä hauska juttu että unohdin kokonaan meidän uuden "kansallissisustajamme" Ikean ja vastasin Masku, Sotka ja kahdesta "pahasta" Askon vaikka olenkin iskulaisessa kaupungissa vuosia asunut. No pieleen meni mutta sain sentään enemmän kun telkun kilpailijat.

Joo, ja on se ihan eri asia heitellä himassa lonkalta asioita kun vastata studiossa ja kotona voi aina todeta että tiesinhän kun se sana jossain vaiheessa pähkäilyketjua on tullut sanottua vaikka ns. lopullinen vastaus olisikin ollut jokin toinen. Oli kuitenkin tosi hauskaa pähkäillä ja päätellä niitä juttuja. Ja ryhtyä meidän perheen kansallistietäjäksi ihan vain silleen leikisti ja varjoissa.

Lisäys klo 15. Huomasin muuten "hauskan" jutun tuolla kansallistietäjän sivuilla. Asun lähes tulkoon Suomen tyhmimmässä maakunnassa kun sitä mitataan tuolla sivuilla olleella nettitietovisalla. Pitäisiköhän ihan yrittää ryhtyä nostamaan meidän keskiarvoa? No ei minulla ole aikaa sellaiseen. Ja mitä sitten, maakunta täynnä tolloja, ei siiden kuole kun ei ole itsekään mikään ihan "terävin kynä penaalissa". Tuossa  pelissä pääsee kevyesti johonkin vajaaseen kahteen sataan mutta sitten alkaa pätkiä. Tai itsellä ruudulla lukee lähes kolmensadan pisteen saaliita mutta "viralliset" pisteet jää sitten alle  kahteensataan.

Hitto on ollut hauskaa! Olen lueskellut kaksi tuntia erästä tiettyä keskustelupalstaa. Jätkät vetää siellä aivan mahtavaa settiä. Niin ja kuunnellut Raptoria, hitto nekin vetää aika hyvää settiä. Ja kysymys kuuluukin että äityli, missä lapset on? Kai ne on sängyssä, ehkä joku on ne sinne laittanut. Tänään olen nauttinut "vain" tuota vahvaa siideriä, Swingiä, keskimäärin sellaiset 8 %. Olenkohan minä kännissä, en varmaan. Eihän tuo pullo vastaa kuin 2,5 tavanomaista siideriputelia, sellaista puolen litran juttua, you know. Ukko tulee varmaan kohta vetämään turpiin mutten minä välitä. Saatana teen kaikkeni tämän perheen eteen, miksen saisi välillä vähän irrotella. No joo, ei Jannu oikeesti vedä ketään turpaan, ei se ole yhtään väkivaltainen. Se tosi kiltti mies, sellainen lutunen. Odottaisikohan se minua sängyssä silkkiyöpaidassa? Tai siis nojoo, ehkei kumminkaan. Se vain katsoisi minua supersöpöillä silmillään ja sanoisi, sorry sä olet ottanut, mitäs me sovittii. En oikein muista. Jos otat, et aja… jos otat, et saa. Hitto juoma alkaa loppua, olikohan meillä jotain lisää. Jannun wiskejä varmaan mutta enhän minä juo sellaista. Olen aika nirso ja loppujen lopuksi tämäkin aika kamalaa sokerilitkua, valkoviiniä sen pitää olla. Tänään nyt ei vain ollut sellaista tarjolla koska kukaan ei ostanut sitä Alkosta, vain tätä vahvaa siideriä oli hankintalistalla. Saahan sen pään sekaisin näinkin... en se kai pitäisi olla mikään päätarkoitus sotkea päätään vaan... no joo, usein alkoholia vedetään juurikin tuossa tarkoituksessa, silleen eurooppalaisen "puolalais-saksalaisesti"...

 

Tämä uusi pullosysteemi (siis nämä kertakäyttöiset palautuspullot) on tehnyt Sinebrychoffin tuotteille sen että siideripullot pienenivät 45 senttilitraan ja hinta taasen nousi. Ei se sinänsä minua haittaa mutta huomasin sen kun tapailin saunajuomaa situkkahyllyllä. Kuten sanoin olen aika nirso, kelpuutan nautintoaineiksi ainoastaan kuivat omppusiiderit ja sen kuivan karpalo Fizzin. Kaikki muu onkin minusta pahanmakuisia, äiteliä sokerilitkuja. Ne eivät ole nautintoaineita vaan teitä humalaan. Hain muuten salaisesta varastostani Fizzin kuivan omenasiiderin… erittäin salainen varasto nimeltään jääkaappi. Jos nyt puhutaan näistä situkkafirmoista niin perjantaina kerrottiin että Hartwall on myyty… tai siis oikeasti Hartwallin omistajakonserni Scottish & Newcastle myytiin. Se vähän niin kuin pilkottiin Heinekenin ja Carlsbergin kesken. Hartwall päätyi siis Heinekenille kun taas Sinebrychoffin omistaa juurikin Carlsberg. Näiden yhtiötiedotteiden jälkeen voimme varmaan taas alkaa höheltää miten sattuu.  

 

Tässähän on vielä pitkää iltaa aikaa elää omassa maailmassaan. Jossain vaiheessa on taas kohdattava totuus. Minä olen nyt piilossa, olen läppärin kanssa vierashuoneessa. Jos mieheni haluaa minut löytää niin kyllä hän osaa etsiä täältä vaikka olenkin "piilossa". Täällä ei ole paikka mistä minua ei löydettäisi jos vain halutaan. Kukaan ei vain nyt halua minua eikä se varmaan ole paha asia. Olen tässä lisäillyt kuunteluvalikoimaani Hausmyllyä. Ei minulla enää ole oikeastaan mitään sanottavaa, onko sitä oikeastaan koskaan. Huomenna on taas uusi päivä ja minua odottaa hyvin muhinut ruisleivänjuuri. Huomenna on siis todellakin leivontapäivä. Olisi kai ihan järkevää että kun hörppään nuo viimeiset siemaukset siideristä niin menen hampupesulle ja sitten nukkumaan. Ja jätän kaiken ja maailman keskustelupalstat oman onnensa nojaan. Tuossa olisi todellakin ideaa... Katsotaan nyt!

Uusimmassa Avussa oli ruisleipien vertailua.  Reikäleipä sarjan 1. ja 3. sija menivät päijäthämäläisille leiville. Lisäksi (reiättömien) ruisleipien sarjassa kolmossija meni päijäthämäläiselle leivälle. Eli siis hämäläiset leivät napsivat 50 prosenttia palkintosijoista.Tai oikeastaan kun aletaan saivarrella niin kyseessä ei sinänsä ole hämäläiset tuotteet… hämäläisistä hämäläisimpiä ovat kantahämäläiset. Kun maakuntia nimettiin niin Kanta-Häme halusi olla pelkkä Häme ja edelleen he itse puhuvat Hämeestä esim. vuoden hämäläinen kylä… ei tulisi kyseeseen puhua vuoden kantahämäläisestä kunnasta. No tämä nyt oli sivujuonne mutta tulipahan kirjoitettua.

Reikäleivät
1. Kaijan ruisleipä, konditoria Capuccino, Heinola
2. Arina reikäleipä, Rikkilän leipä Oy, Simola, Lapppeenranta
3. Täysrukiinen reikäleipä, Lahden Viipurilainen kotileipomo, Lahti

Ruisleivät (limput)
1. Ruislimppu, Kotileipomo Siiskonen, Mikkeli
2. Tuomon Luomun täysruisleipä, Tuomon Luomu ky, Valkeala
3. Ruislimppu, Järvelän Koti-Leipä Tmi, Järvelä (toim.huom. Kärkölä)

Mutta loppujen lopuksi minulle paras ruisleipä on se juuri uunista otettu leipä ja juurikin se reiätön versio. Voi hitsi, tulee ihan vesi kielelle kun ajattelee. Ja tuosta tulikin mieleen että voisi tehdä leipää vaikkakin se onkin jokseenkin kettumainen prosessi koska taikinan pitää olla sopivan löysää ja se tarttuu kaikkialle kiinni jos vauhti hetkeksikin pysähtyy tai jauhot hupenee. Mutta lopputulos on vaivan väärtti.

Perskules, tajusin juuri että ensi viikolla sitä onkin sitten jo kovat piipussa... ensi viikon perjantaina minun pitää mennä takaisin töihin. Tuntuukohan kaikista töihin menijöistä aina näin kurjalta, ei kai, ei sinne muuten kukaan menisi takaisin. Kai pohjalla on varsin suuri riittämättömyyden tunne ja pelko siitä ettei selviä hommistaan hyvin. Ja miksi sitten olen palaamassa työelämään. Ehkä kyseessä olikin vain hetkellinen mielenhäiriö. En oikein tiedä! Sitä yrittää todistella kaikille ja varsinkin itselleen että tämä oli viimeiseen asti harkittu teko mutta ei se loppujen lopuksi ole. Lähdin hommaan lähinnä sillä asenteella että "perkele, kyll mä näytä teille, kyll mä pysty palaan työelämää". Ja yhtäkkiä en olekaan siitä niin varma. Ja onko todella totta että meidän vahva ja pelkäämätön Riia pelkää työpöytää, työpuhelinta, työtovereita ja työhommia. Ehkä jopa sitäkin. Mutta näillä on mentävä! En voi enää perääntyä enkä haluakaan. Voi Luoja miltä mammaroinnilta ja heikkoudelta se näyttäisikään jos nyt ryhtyisin ääneen voivottelemaan kohtaloani ja perumaan päätöksiä. Oen tehnyt sitoumuskia ja sopimuksia, ei minulla ole oikeutta pettää ketään. Ja loppujen lopuksi tiedän jo tehneeni tuota työtä ennenkin ja olen siinä ihan hyvä. Kyllä minä varmaan nopsasti saan taas kiinni homman tyngästä ja saan asiat rullaamaan.

Onko niin ettei vanha koira opi uusia temppuja? Siirtyminen toisen lajin pariin ei puhdistanutkaan mainetta vaan toi taas esille samat syytökset. Syyttömiä todellakin ollaan kunnes toisin todistetaan mutta silti haloo... B-näyte pelastaa vain tietyn maan urheilijoita, ei suomalaisia. Kurjahan se on jos kaikki taas hajoaa, juuri kun hän on tuonut meille taas mainetta voittamalla maailmanCupin osakilpailun.

Asia on niin että ampumahiihtäjä Kaisa Varista epäillään doping- rikkomuksesta. Se on nyt pääuutinen urheilussa (Ylellä). Pitäisi tietenkin jaksaa uskoa toisen syyttömyyteen kun hän sitä vakuuttaa ja hänen totuushan oli edellisen käryn jälkeen että "mitään en ole ottanut, tulos oli täysin virheellinen". Toisesta virheestä saattaa tulla elinikäinen kilpailukielto. Että revittäköön siitä jne...


                                                               (Kuva MTV3)